Sikses Kivoi

Sikses Kivoi

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Lämmin kevätpäivä

Laitoin viikonloppuna pikkunarsissit ruukkuun. Näin myöhäiseksi sekin meni kun ne uskalsi laittaa. Laitoin sit tänään linnunpelättimen kaveriksi. Sit kun aloin kuvaamaan niin eikös meidän Lilli ängennyt taas kuvaan! Nyt hän tietty otti ihan hyvän asennon ja siristeli siinä suorassa auringonpaisteessa kun mä napsin kuvia. 
Katselin taas sääpäiväkirjaa (tai oikeesti se oli puutarhapäiväkirja ;) ) olin kirjottanut sinne 15.4 viime vuonna et melkein kaikki perennapenkit on kuopsutettu ja muutamiin olen jo levitellyt kompostiakin! Nyt on komposti vielä jäässä ja perennapenkit lumen alla.
 Mut tänään tuli juotua ekat päiväkahvit (minä teetä) ulkona. Maksaläiskät kasvoissani senkun leviävät auringon vaikutuksesta. Ei sitä joka ulkoilureissulle viitsi aurinkosuojavoidetta levittää. Pitäisi kyllä jos se hiukan estää niiden tuloa kun eiväthän ne kovin kauniit läiskät tossa poskilla ole. Mut eihän niitä itse näe kun silloin kun katsoo peiliin. Muutenhan niitä ei muista.






sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kevään tuntua puutarhamessuilla Turussa

Eilen käytiin isännän kanssa Turussa puutarhamessuilla. Olin niin tyytyväinen messuihin. Jotakin tuli ostettuakin. Mut vaikkei mitään olis ostanutkaan niin silti olin ihan humaltunut kaikesta. Kaikki tuoksut, taimien plantut, solisevat vedet, kukkaistutukset...listaa voisi jatkaa loputtomiin saivat mun sormet jo syyhyämään päästä omaan pihaan kuokkimaan ja suunnittelemaan uutta. Mut sit kun palaa kotiin niin täällä on lunta ei pääse vielä pitkään aikaan (siltä ainakin tuntuu kun tänäänkin tuli lisää lunta) kuokkimaan, haravoimaan. Mut sai sieltä messuilta lisää intoa taas. 
Kahden eri kasvihuonemyyjien kanssakin tuli rupateltua eri vaihtoehdoista. Jonkinlainen kasvihuone kun pitäisi sitten  meille tänä keväänä muuttaa. Nyt sitten täytyy puntaroida vielä vaihtoehtoja. 
Messukeskuksesta kun lähdettiin käytiin vielä Plantagenissa. Sieltä sit ostin 7 säkkiä multaa 20€. On sit niitäkin jo tos valmiina. 


Pari kuvaa kännykällä otettuja. Tollaset ruukunsuojat olis helppo varmaan itsekin tehdä.


Sekä tollanen harjateräksistä tehty portti köynnöksille. Olis kyl jo paikkakin mietittynä sille... Isäntä vaan ei taida millään kerkee kaikkia näitä mun "haluamis" -juttuja tehdä. :)
 


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Puutarhahommia

Vaikka tota lunta on vielä mut pääsin hiukan jo haravoimaan ja testaamaan uusia hanskoja, "kämmekkäitä". Hyvin toimi. Piti pikkusilppuja haravoida lumelta kun aloitettiin tänään silppuumaan oksia. Viime kesänä ostettiin toi silppuri ja hyvä ostos oli. Saa nyt kaikki oksat silputtua ja laitettua niitä sitten tonne kompostiin tai pensaiden alle katteeksi.
Viime vuonna ku sit pitkän pohdinnan jälkeen kaadettiin toinen omenapuu niin siitä tuli sit kovasti oksia. Osa oksista jäi tänään vielä silppuamatta kun olivat lumen alla piukassa. 
Tein kans yhet kämmekkäät siskolleni kun jakaa postia ni ei sit kädet palele.




Vielä kestää ennenkuin kompostit sulavat. Tuo isoin on sellanen mihin laitan puutarhajätteet, seuraavana vuonna siirrän ne tohon pienempään ja seuraavana vuonna tosta pienemmästä kasaksi vain siihen viereen, jotka sit käytän seuraavana vuonna. Näin kun teen niin varmistan et kaikki ovat kuolleet etteivät sit ala kasvamaan kukkapenkeissä, kuten alussa kävikin. Hevosenlantaa laitan joku vuosi mukaan, mut senkin on täytynyt käydä muuten niistä kakkaroista alkaa kasvamaan kauraa!

 

torstai 4. huhtikuuta 2013

Hönö kylvyssä

Eilen oli meidän marsun Hönön kylpypäivä. Oikein vaahtokylvyllä piti palkita kun oli joutunut olemaan pari ylimääräistä päivää likaisessa häkissä. Nooh tosta palkitsemisesta tiedä et oliko se Hönölle kumminkaan mikään kiva asia olla kylvyssä. Silmistä päätellen ei ollut. Mut paikoillaan se siel kyl ihan oli. Hanan alla sit viruttelin. Muistan jonkun marsun ku laitto pesufatiin niin se alko heti räpiköimään ku tassut kastu et vesi vaan lensi.





keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Liity lukijaksi

Laitoin nyt tohon sivulle ton et voi liittyä mun blogin lukijaksi.

Tunnustus

Sain tällaisen tunnustuksen Emilieltä Hurahtanut -blogista. Kiitoksia kovasti Emilielle !

Tunnustuksen ohjeet, ovat seuraavanlaiset: Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme siis uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden. 
Jaan tämän tunnustuksen seuraaville minulle uusille mukaville blogeille:
 
Merville Pellavasydän -blogi
Satulle Mustikkatassussa  -blogi
Marikalle Fotaaja  -blogi
Iidalotalle Ponskuliinit  -blogi 


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kyläily eteläpohjanmaalla

Kävimme eilen siskoni luona Kauhajoella Nummikosken kylässä. Lunta siellä oli paljon enemmän kuin täällä eikä ollut sulanutkaan muuta kuin teiltä ja ei kokonaan niistäkään. Porissa taas oli vähän lunta, siellä pellot olivat sulat pitkälle. Täällä taas pellot ovat sulaneet osittain. 
Mut todella lämmin päivä oli.


Tässä ollaan lähdössä ponien kanssa lenkille. Vasemmalta lukien Iivana, Pleikkari, ja Dora joka on vanhin.



Tällaista tietä kuljettiin, ponit kulkee vapaana. Ja ponit kulkee vapaana, eivätkä karkaa kyl.


Mitähän toi sisko tossa touhuaa ku sil on kädet noin....



Sillä aikaa kun oltiin lenkillä niin miesväki alko vähän harventaa pihapuita. Tällainen tämä Terijoen salava oli ennen 


Ja jälkeen, tuli Viljamille kiipeilypuu 



Sieltä ne lenkkeilijät tulevat takaisin.



Sit annetaan vähän talvikarvalle kyytiä. Linnut saavat patjantarviketta täältäkin.



Tämäkin pihlaja sai lähdön. Ennen ja


jälkeen. Ainakin tulee valoa sisälle enemmän ja roskaa pihalle vähemmän.


Pitihän sitä kolmen tunnin ajomatkan aikana tietenkin vähän kutoakkin.


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Linnuille pesätarviketta

Eli koirankarvaa. Harjaskelin Lilliä tänään ja laitoin koirankarvakasoja tuija-aitaan. Linnut ne sieltä sit käyvät hakemassa patjoihinsa. 
Kaunis päivä taas tänään. Tällaset kauniit lämpimät päivät herättävät kaipuun jo kuokkimaan ja haravoimaan. Mut vielä saa jonkun aikaa odotella. Omenapuuta me hiukan tänään leikattiin. Alkaa kasvamaan niin korkeeksi jo et piti isännän vähän kiipustaa puuhun ja katkoa pari korkeinta oksaa. Ja muutama keskeltäkin. On sit taas hakettimella töitä. 
Kompostori meillä on taas talven aikana jäätynyt ja se siirrettiin nyt tuolta katoksesta tohon seinän vierelle jos vaikka siinä se lämpeis et alkais käymään taas. Ihan pahaa tekee heittää talven aikana ruokaa roskiin kun kompostoriin ei enää mahdu. Mut nyt ku se alkaa sulaa niin käyminen alkaa ja saa sit alhaalta tyhjentää.


Lilli nautiskelee auringonpaisteesta ja harjauksesta




Tässä piti hiukan silmiä avata ku tikka lensi ohi.
 







Ja sit täytyy välillä käydä kuvaajaa tervehtimässä
 


Harjauksen loputtua vähän temppuja. Tän se tekee sanalla "tanssi"



 Näyttäis et koko käden syö!



Tällaset temput tekee sekä koiran aivoille et keholle hyvää.



Tassu...


Ja toinen tassu. Tassun antaminen tekee myös hyvää koiran hartialihaksille, et ei turha liike.





maanantai 25. maaliskuuta 2013

Tilda -pupu

Tein toisen Tilda -pupun toiselle kaveriksi. Lumienkeli sai väistyä tikkailta ja pupuset ja noidankin vielä laitoin lampaan viereen istumaan.
Tästä ja tästä pääset katsomaan joitakin Tilda aiheisia sivuja.
Vasemman puoleisella pupulla on ihan Tilda kankaasta tehty asu, muiden asu on kangas laatikoistani löytämiä.






sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Voitin liput puutarhamessuille

Jeeeee, mikä tuuri voitin blogissa onneaistuttamassa kaksi lippua turun-puutarhamessuille
Olinkin sinne sinne suunnitellut meneväni. Nythän siellä on jotain uutta. Olen männä vuosinakin siellä käynyt ja vähän pettyneenä lähtenyt. Jos nyt siellä olis sit satsattu enemmän. Ja tosiaan nythän sit voi ostella sen pääsylipun verran enemmän jotain.

Vuoden alussa voitin blogissa mustikkatassussa 20€:n lahjakortin nettipuotiin.