Sikses Kivoi

Sikses Kivoi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivontaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivontaa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. joulukuuta 2013

Herkkuja itsenäisyyspäivään

Tekaisinpa eilen maistuvat mantelikorput lehdestä Kotivinkin Joulu ja puolukkainen juustokakku lasissa lehdestä Kotivinkin Jouluherkut. Tosin tuo puolukka vaihtui mustikkaan. Sekä ohjeessa olevat piparit korvasin kaurakekseillä. Molempiin ohjeisiin muuten tuli myös valkosuklaata, kyllä... korppuihinkin. 
Suosittelen olivat hyviä!




tiistai 25. kesäkuuta 2013

Maalaisleipä

Joku jossain joskus kehui tätä maalaisleipää jossain blogissaan niin piti mun sitä sit kans kokeilla tossa juhannuksena.
En tolla tavalla ole leipää tehnytkään ennen. Kyllähän tuo hyvää leipää oli. Muistan joskus ostaneenikin tollasta maalaisleipää paperipussissa ja tuttu oli maku. Aika rapsakka kuori tulikin, mut ihan mun makuuni kyl. Voihan tuota tosiaan sit varioida laittamalla joukkoon siemeniä, yrttejä. Mut mä tein ihan ohjeen mukaan.

Kantsii kokeilla. Sit ei tosiaan tarvi vaivata. Ensin vain sekoitellaan aineet yhteen ja seuraavana päivänä pyöritellään jauhoissa palloksi ja nostatus ja humps esilämmitettyyn pataan ja uuniin. 
Tuossa kuvassa se on juuri uunista otettu ja leikattu. 
Laitan tähän linkin siihen blogiin missä ohje oli.

Maalaisleipä -ohje 



maanantai 29. huhtikuuta 2013

Piirakoita

Täs on tullut viime aikoina vähän leivottua piirakoita. Pakastimesta marjoja vähemmäksi. 
Mulla on kaksi pakastinta, toinen on varastossa ja toinen sisällä. Ovat sellaisia pienempiä arkkupakastimia. Jotkut sulattelee niitä talvisin, saa viedä pakkasella tuotteet pihalle. Mut mä sulatan kesäisin, kun olen saanut niitä tyhjemmäksi niin siirrän loput toiseen ja sulatan toisen, eikä sillä ole sit kiirettä kun talvellahan se täytyy tehdä samantien mut kesällä se sulailee siellä itsekseen ja sit sen vaan käy pyyhkimässä kuivaksi.

Mustikkapiirakkaa rahkatäytteellä.



Tän piirakan tein joskus aikasemmin ja näinkin voi käydä: näette varmaan nuo keltaiset raidat? Unhohdin laittaa munan tohon rahkatäytteeseen ja huomasin se sit vasta kun olin tätä uuniin laittamassa et muna puuttuu, no laitin sen sit tohon päälle. Sekottelin sitä sit tossa ja jäi sit näkymään nuo keltuaiset mut ei se makua haitannut. Velipoikakin tuli just sillo käymään eikä hänkään valittanut.
 


Nam nam sit on tällanen hyvä marenkipiirakka vadelmatäytteellä. Laitanpa tän piirakan ohjeen tohon loppuun. Helppo tehdä.
 


Vadelma-marenkitorttu

150 gr margariinia tai voita sulatettuna
2 keltuaista
1 dl sokeria
1 dl maitoa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kookoshiutaleita tai mantelirouhetta

Päälle:
4-5 dl vadelmia tai muita marjoja

Marenki:
2 valkuaista
1½ dl sokeria
1 tl vanilliinisokera

Pinnalle:
mantelilastuja

1. Sekoita jäähtyneen rasvasulan joukkoon keltuaiset, sokeri ja maito.
2. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikinaa vain sen verran, että aineet tasoittuvat.
3. Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun piiras- tai irtoreunaiseen vuokaan
4. Ripottele päälle vadelmat
5. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi
6. Lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Mausta merenki vanilliinisokerilla
7. Pursota marenki tortun pinnalle tai levitä se lusikalla pehmeän aaltomaisesti
8. Ripottele pinnalle mantelilastuja
9. Paista torttua 178 asteessa uunin alimmalla ritilatasolla 30-35 minuuttia

maanantai 11. maaliskuuta 2013

cup cakeja

Kaipa tuo kuorrute tekee noista tavallisista muffinseista cup cakeja. Mustikkaa laitoin taikinaan. Mut kyl toi päällinen oli aika ätälää sanoisin. Mä kun en ole mikään makean ystävä et yks riitti mulle. No riittää niit sit viel huomiseksikin sit ku yks siskoista tulee käymään et mitä hän sit tykkää.
Ostin kerran Ikeasta sellasen pursotinpussin tylloineen. Kyllä ne pussit on peestä... ihan tulee se rasva läpi ja saumakin vuosi. Et roskiin kyllä meni se pussi. 




torstai 6. joulukuuta 2012

Leivontaa

Tein eilen piparitaikinan ja ehdinkin ne sit tänään leipomaan. Eihän siinä kyl sit kauan nokka tuhissu ku ne olivat valmiita. Kiertoilmauuni on hyvä kun on monta pellillistä paistettavaa. 120 piparia tuli jämptisti. Taikinaa meni suihin muutaman piparin verran. Kyl se taitaa niin olla et toi taikina on parempaa ku nuo piparit.  Vaikka nekin ihan hyviä nyt olivat. Maistin yhen.
Tietenkin piti sit ottaa noista viimisistä pellillisistä kuvia kun tulivat uunista ulos. Mul on tollanenkin piparimuotti mikä kuvastaa samaa rotua kun meidän Lilli on. Jätin kans muumi muotit sekä piparkakku ukot ja akat -muotit käyttämättä. Joskus kun lapset oli pieniä niin ne oli aina kans mukana leipomassa niin silloin piti olla monenlaista muottia ja monenlaista he kans tykkäsivät käyttää. 



torstai 1. marraskuuta 2012

Leipomuksia

Ostin sellasta vaniljakreemijauhetta kaupasta ja kokeilin tehdä viinereitä torttutaikinasta. Ja sit kun sitä jäi vielä niin leivoin sit pullaa johon sen lopun laitoin ja just sopivasti riittikin jokaiseen. Hyviä ovat. Eilen tein nuo viinerit ja ne nyt sit on jo syöty, Rami tosin otti nuo hedelmät pois. Ja tänään tein nuo pullat, hyvä tuoksu tuli. Jotenkin jouluinen... 
Rami ja Petri lähtivät elokuviin katsomaan uusinta Bondia ja varmasti Rami syö heti kaks kun tulee. Petri jo kerkes kahvit keittää ennen elokuvaa. Mä en lähtenyt mukaan kun se on K16 ja silloin se ei sovi mulle. Vaikkei nuo Bondit nyt niin kauhean jänniä ole. Kotona voi aina lähteä toiseen huoneeseen mut elokuvissa ei edes auta laittaa silmiä kii kun kuulee sen jännittävän musiikin.

Tunnetko sinä pullan tuoksun kun katselet noita kuvia? :)



sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Sunnuntai -päivä

Tänään onkin ollut lämmin päivä. Sen lisäksi et olen ollut ulkona hiukan syyshommia tekemässä, niin olin myös metsälenkillä Lillin kanssa ja samalla noukin hiukan puolukoita ja suppilovahveroitakin löytyi taas uudesta paikasta. 
Sit iltapäivällä olikin mukava pitää taukoa ja juoda teetä ja tuoreita sämpylöitä joita tein tossa päivällä. Tulee kivan rapsakka juustokuori kun laittaa hiukan juustoraastetta sämpylän päälle.
Aamulla tein riisipuuroa tarkoituksena tehdä illalla karjalanpiirakoita ja nyt ne on sit tehty. Siellä ne odottelevat voipaperin ja pyyhkeen alla pehmenemistä. En kyl laskenut montako tuli...
Kävinpä sit tossa äsken vielä pihalla käyskentelemässä ja napsimassa kuvia, syysvärejä. 

Kuvien latautumisen aikana kävin jo syömässä yhden piirakan, nam nam.


Hortensian kukkaa


Voi hyvänen aika...nyt tuli iha black out (vai miten se kirjotetaan) no kumminkin en nyt sit millään saa päähäni tän köynnöksen nimeä...apua...ainahan mä tän nimen olen muistanut.....


Keijunkukkaa. Tää on uus ostos täs loppukesästä ostettu. (vaikkei mitään perennoi pitänyt enää tänä kesänä ostaa!) Täs on niin kaunis toi lehdistö et oli pakko ostaa.


Punapäivänhatun kukinto. Se oikein tarjoaa itseään perhosille! Onkin perhoskukka.


Tarhapiiskuko tän nimi oli...



Ja sit tuoksuköynnöskuusaman kukintoa