Laitoin jo pari viikkoa sitten pelargoniani talvisäilöön varastoon missä ne ovat muina talvinakin olleet. Lämpötila on noin 5 astetta siel varastossa. Nytkin sinne meni 19 pelakuuta, joista 3 on riippuvaa. Rungollinen verenpisara, tavallinen verenpisara. Dragonbegonia. Ja toista talvea kokeilen hopeaputousta. Viime talvena siitä jäi eloon pieni osa. Nyt se oli sit kasvanut isommaksi ja jaoin sen kolmeen osaan. Katsotaan taas miten käy. Piti ostaa uus hyllykkö niitä varten et mahtuu sit enemmän kukkia hyllyille. Mut silti pari isompaa on siinä lattialla.
Ja Lilli tietenkin jotenkin aina änkee kuviin.
Sikses Kivoi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puutarhaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. lokakuuta 2016
maanantai 11. heinäkuuta 2016
Kesäkukkia
Tällainen sinitulitorvi kasvaa koristeena olevan vanhan pyörän korissa. Tämä on sellanen kukka et voi ottaa talveksi sisälle. Kokeillaan vaikkei se niin erikoisen näköinen olekkaan. Tummanvihreät kiiltävät lehdet siinä ihastuttivat silloin ostovaiheessa.
Tyttäreltä viimevuonna äitienpäivälahjaksi saamani rungollinen verenpisara talvehti varastossa ja on nyt täynnä kukkaa. Piti leikata kaikki oksat lyhyiksi kun oli talven aikana kuolleet.
Kohtalonkukka. Uusi tuttavuus tämäkin mutta tuoksuu hyvälle. Sijoitinkin sen tuohon terassin kaiteelle et kun tuossa pöydän vieressä istuu niin saa tuoksutella sitä. Siitä tuleva tuoksu on niinkuin syreeninkukan tuoksu.
Valkoinen siniviuhka. Sinistä mulla on ennenkin ollut ja on nytkin kasvihuoneen edessä. Valkoinen on uusi tuttavuus.
Kaksi alinta kuvaa ovat varastossa talvehtineita riippapelargonioita.
Dianaa kasvaa riippuamppelissa.
Etupihaa.
Haarapääskysen poikaset ovat nyt muutamana päivänä tulleet vierailulle ja ruokailemaan tohon sähkölangalle. Vanhemmat niitä käyvät tossa sit ruokkimassa. Lentää kyl osaavat hyvin.
Edellisessä postauksessa kirjoittelinkin verikokeissa käynnistä. Hoitaja sieltä sit soittelikin ja kerto tulokset. Sokeri oli 6.3. Hiukan koholla. Edelliskerralla se oli ollut 6.5. Sokerirasituskokeeseen pitää taas sit mennä kun tota diabetesta on suvussa. Ovat kyl arvot ton rasituskokeen jälkeen olleet kyl sit ihan hyvät.
Kolesteroli oli 5.0. Edelliskerralla pari vuotta sitten se oli 5.2. Ei huimaa pudotusta siinäkään. Mut huono kolesteroli oli pudonnut 3.6:sta 3.3:een. Hemoglobiini oli 135. Verenpainetta nyt en muista mitä se oli...olisko ollut 117/77... Mut alhanen se on aina ollut et se on hyvä se.
tiistai 5. heinäkuuta 2016
Pihan kukkia
Heippa taas pitkästä aikaa. Mulla on nyt loma alkanut. Toinen päivä menossa ja aamu alkoi työpaikan terveysasemalla verikokeilla käynnillä. Tai noh, ehdinhän mä käymään sitä ennen koiran kanssa lenkilläkin. Lillin kanssa lenkkeily nykyään kestää vähän kauemmin kun niin paljon on haisteltavaa. Luulen että kun ikääkin jo on, 11v 6kk, niin alkaa toi hajuaistikin huononemaan niin sen takia kestää nuo haistelutuokiot.
Verikokeet kuulusivat tähän ikäkausiterveystarkastukseen kun täytyin keväällä 50v. Jännityksellä odotan miten kolesteroliarvot ovat tippuneet ja sokeriarvot. Molemmat kun ovat olleet hiukan aina koholla. Ja nyt tässä keväällä laihduin n. 8-9 kiloa ihan ruokavaliolla. Paino vain nousi ja nousi niin pakko oli jotain tehdä. Vieläkin sitä ylipainoa tosin on mut pidetään nyt pieni tauko kun kesäkin on ja grillimakkara on niiiin hyvää ;D.
Mut hei, nyt niihin kukkasiin mitä otsikkokin lupaili.
Hopeasilmää ja tähtisilmää korissa.
Päivänhattu. Tuuhea pensas siitäkin on tullut. Tässä on vain yksi taimi.
Lumihiutale. Kovasti sekin on nyt kasvanut. Kuihtuineita kukkia tosin saa nyppiä alvariinsa.
Pari uutta ruusua piti ostaa etupihan terassin etupenkkiin kun talvi vei molemmat. Tämä joka nyt kukkii on Rosa Clair Renaissance. Upea suurikukkainen ruusu. Ja tuoksuvakin on. Korkeutta luvataan 100-120cm. Ihana kukka.
Tämä etualalla kukkivan kukan olen joskus siemenestä laittanut tuohon. Nimeä en nyt muista. Tietääkö joku lukija?
Kaunis se on. Eli tuli siitäkin sitä iloa pitkäksi aikaa.
Harmaasiepon poikanen lähdössä maailmalle. Eilen näin yhden lähtevän. Istuin autossa ja jäin seuraamaan lähtöä. Emo läheisessä lehtikuusessa kutsui poikastaan ja sinne se sit rohkeesti lähti lentämään. Onkohan tää jo viimeinen vai jäiköhän pesään vielä. 5munaa siellä oli. Ja kaikki kuoriutuivat. Isäntä sinne kerran kurkkasi. Viime vuonna pesään jäi munat hautomatta.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016
Kivikkopuutarhaa
No nyt on kivikkopuutarhani valmis. Eli on saanut hiekat ympärilleen ja hakkeen. Laattoja en ensisuunnitelmasta huolimatta ole kumminkaan tohon polulle asetellut. Voi se olla kiva noinkin. Täytyy vielä tässä kesän aikana suunnitella. Jonkun aikaa kun se on noin niin joko siihen sit alkaa jotain lisäillä tai jotain muutosta tehdä.
Kaunokainen siellä kukkii parhaillaan. Alppiasteri aloittaa kukintaansa.
Nää kuvat on otettu aamupäivällä jolloin siihen ei oikein vielä aurinko paista. Kuusen alaoksia karsittiin joitakin niin vähän paremmin auringonsäteet nyt sinne osuu. Mut jos sataa tihkuttaa niin kuivana siellä pysyy. Sit keskipäivällä iltaan asti toi paikka on aika paahteinen.
Siellä taustalla kukkii paraikaa Atsalea Ruususen uni. Toivottavasti tykkää kasvaa tuolla ja ilahduttaa monena alkukesänä kauniilla kukinnallaan.
Kasvihuonee edessä näytti tältä muutama päivä sitten. Tuohon kaivonrenkaaseen istutin kesäkurpitsan. Kasvulavoissa mulla kasvaa mansikkaa, mangoldia, pinaattia ja salaattia.
Rastaat käyvät aina mylläämässä tota katetta niin et sitä on aina noilla rapuilla.
Tohon rinteeseen istutin lisää kuunliljoja. Kuunliljoja löytyi omalta pihalta. Seppelvarvut kestivät hyvin talvea ja ovatkin kasvaneet aika muhkeiksi pensaiksi tuossa rinteessä.
Kasvihuoneessa kasvaa kasvihuonekurkkua, neljä tomaattia ja kolme paprikaa. Itse en nyt kasvattanut yhtään tainta tänä vuonna. Kaikki on ostotaimia paitsi kaksi paprikaa sain ystävältä. Suippopaprikoita kaikki. Ostotaimessa onkin jo hyvät paprikan alut.
Lillin vahtipaikka rinteessä. Hyvät näkymät tästä tuonne toiselle kujalle. Voi sit haukkua niitä jos menee muita koiria.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016
Dahlian juurakko
Tuo dahlian juurakko jäi koko talveksi tuohon kassiin. Piti se peitellä sanomalehdillä ja nostaa se vähän ylemmäs eikä jättää varaston kylmälle betonilattialle. Nyt keväällä sen siinä sit näin ja ajattelin et kyllä se on siinä kylmää saanut eikä kasva joten en sit viittinyt nähdä vaivaa edes kokeillakseni lähteekö se kasvuun. Tänään sit kun siivosi varastoa meinatakseni heittää tän kompostiin niin sepä oli alkanut siellä varastossa lykkäämään uutta vartta, vaikka on ihan kuiva. Noh, pääsi se sit tänään multaan ja reippaasti vettä kuoppaan sekä kanankakkaakin purkista laitoin kaveriksi. Jospa se sit ehtisi vielä tänä kesänä sit kukkimaankin.
Samalla varaston siivouksella löysin myös vielä yhden pitkäksi venyneen pelargonian. Enpä sitäkään ollut huomannut sit ottaa kun muut pelargoniat sieltä toin uudelleen istutukseen ja ulos. Sekin on siellä sit kuivuutta kärsinyt kuukauden päivät. Leikkasin ja kastelin sen. Kyllä sekin vielä sit innostuu kasvamaan.
tiistai 17. toukokuuta 2016
Kivikkopuutarhan tekoa
Joka vuosi sitä sit kumminkin pitää tehdä pihalla jotain uutta. Ei koskaan ole tyytyväinen siihen mitä on. Vaikka sitä välillä tuskailee sitä työmäärää mitä keväällä pitää tehdä. Ja silti sitä sit siinä samalla keväthommia tehdessä jo suunnittelee uutta. Ei kai se piha koskaan valmis ole.
Viime syksynä jo mietin että mitä tohon kuusen alle tekisi. Meillä oli siinä joskus puupenkit ja pöytä. Sit ne otettiin pois kun olivat jo vähän huonot. Sit kekkasin et jonkinlaisen kivikkopuutarhanhan siihen vois tekasta. Kiviäkin olis pihalla jonkin verran. Ja tuohon paikkaan paistaa päiväaurinko koko päivän ja kuumakin siinä sit on.
Vielä on hiemankin keskeneräinen. Alle siis tollasta kangasta ja kiviä vain aseteltiin paikoilleen. Sit kun sain mullat kivien väliin niin jo näytti paremmalta. Sitä mukaan kun kiviä laiteltiin niin sit vast alkoi muoto tulla. Ei siis ollut muodosta mitään ideaa ennen.
Tuohon keskelle pitäis tulla hiekkaa ja jonkinlaisia laattoja, jokin polku lähinnä siihen siis tulis.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Uusi köynnöstuki ja pelargonioita
Eilen oli taas pitkästä aikaa sateeton ja mukavan lämmin päivä. Hiukan tuli taas pihalla puuhasteltua ja vaan vain nautittua ilmasta terassilla istuen ja kutoen. Kahden viikon kesäloma alkoi. Elokuun lopussa pidän toiset kaks viikkoa. Nyt sai pätkiä loman kun tehdas on kaksi viikkoa vain kiinni tänä vuonna.
Näitä pelakuita ostin kesäkuussa eurolla paikallisesta talouspörssistä. Olivat jo kukkineet siellä joten myivät pois halvalla. Ja minähän niitä ostin. Kohta mulla ei ole pihalla muuta kuin näitä pelakuita jos ne vielä säilyvät talven yli ja niistä sit saa taas taimia. Pelakuut ovat kyllä helppoja kukkia muuten. Eivät niin piittaa jos jää kastelematta, pikemminkin tykkäävät siitä ettei ole aina multa märkänä.
Tässä pöydällä kasvaa sekalainen kasa pelakuita ja jotain muutakin. Osa näistä pelakuista vasta aloittelee kukintaansa. Ovat talven säilyneistä pelakuista otettuja pistokkaita.
Sain tyttäreltä äitienpäivä lahjaksi rungollisen verenpisaran joka sitten kuivui melkein kokonaan sisällä kun ei voinut vielä ulos viedä kun oli kylmää. Mut sit vähän leikkelin sitä ja nyt taas kasvaa ja kukkii. Tänkin kun saisi säilymään ens vuoteen.
Tän astian joudun aina sateen sattuessa nostamaan katoksen alle suojaan kun tässä ei ole pohjassa mitään reikää et pääsis ylimääräinen vesi valumaan pois. Eikä tänä kesänä se reikäkään auta kun siitä huolimatta jotkut ruukut lainehtivat vettä jollei niitä katoksen alle siirrä.
Ja pelakuu ei ilmeisesti myös tykkää siitä jos vettä tulee koko ajan niskaan. En tiedä...ei ole siitä kokemusta.
Tämä diana on kaunis kasvi. Olis hieno ollut myös tässä ruukussa yksinäänkin. Tai olis laittanut kaksi niitä tähän.
Pelakuun kukka on kyllä kaunis läheltä katsottuna.
Viime vuonna istutin näitä siemenistä kasvatettuja kuukausimansikan planttuja tähän. Tänä vuonna ne vasta ovat kasvaneet muhkeiksi reunuskasveiksi ja mansikkaakin tulee kovasti.
Isäntä teki tällasen terassin tohon varaston eteen. Nuo ruukut joudun vähän väliä siirtämään katoksen alle kun vettä alkaa tulla taivaalta.
Seipäistä kehikko jokin aika sitten ostamalleni kärhölle.
Tää oli vähän erikoinen niin piti ostaa tohon kehikon viereen. Nimeltään tää on korpipaatsama. Lehdet ovat tollaset kivat pitkulaiset. Vähän vino se on kun puutarhalla oli siellä muiden joukossa mut kyllä se tosta on jo vähän suoristunut. Nyt näyttää kyl et runkokin olis vino...
Tässä muuten ei vielä ollut kaikki mun pelakuut ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)