Tilda -pelätin sai uudet vaatteet ja sai jatkaa vartiointihommiaan varastossa. Kannoin sinne n. parikymmentä pelargoniaa. Pari verenpisaraa, toinen rungollinen ja begonian. Katsotaan taas miten pärjäävät talven yli. Osa niistä ei aina selviydy. Nytkin siellä on paljon uusia kun ostin kesällä muistaakseni 50 centillä jo kukkineita pelakuita. Jotka sit alkoivat komeasti kukkimaan kun pääsivät uuteen multaan.
Blogin päivittämisessä on taas ollut taukoa. Paljon on tullut kuvia lisättyä instagramiin. Olen siellä nimellä niinalilja.
Nytkin kun tyhjensin kameran kortin niin siellä ei paljoa kuvia ollut. Syksyiseltä reissulta mökille oli muutama maisemakuva ja sit oli kesäiseltä reissulta asuntomessuille. Asuntomessukuvat voisinkin joku päivä lisätä tänne.
Kännykässä on sitäkin enemmän kuvia.
Sikses Kivoi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilda. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. lokakuuta 2015
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Kasvunihmeitä seuraten
On tämä kevät/alkukesä niin ihanaa aikaa kun kuljeskelee tuolla puutarhassa päivittäin ja katselee mitä milloinkiin on kasvanut ja miten paljon ja miten nuppuja tulee.
Kyllä tämä oma puutarha on myös nautinto kun sitä saa katsella. Et ei se pelkkää työleiriä ole. Ja kun ei vaivaa vaikka vähän jotkut rikkaruohot siellä sun täällä pilkottaiskin. Paitsi tuo vuohenjuuri ja se keltainen joka maata pitkin möngertää.... sellainen kuulemma et lehmätkään ei sitä syö, kertoi siskoni. Mut nyt en taas saa mieleeni mikä se on nimeltään. Mut ne kaks ovat sellasia viheliäisiä et sais olla jatkuvasti nyppimässä. Ja nekin kasvavat vain jossain tietyissä paikoissa.
Eilen sit taas kuljeskelin pihalla ja kuvailin taas muutamaa kasvun ihmettä.
Varastossa majailivat vielä pari vuotta vanhat pelättimet, jotka kaipaavat uusia vaatteita, entiset ovat vähän virttyneet auringossa. Toiselta on hattukin hävinnyt jonnekin. Nää on Tilda pelättimiä.
Etupihalla on viimevuonna istuttamiani tulppaaneja. Nää on runsaita kun yhestä kukkavarresta tulee useampi kukka.
Lintujen juoma/kylpyallas on suosittu lintujen keskuudessa.
Tässä vielä tuota suurentamaani penkkiä etupihalla. Aiemmassa postauksessani oli kuvia ennen ja jälkeen. Nyt on vaan jälkeen -kuvia. Nyt on vähän kasvua tapahtunut sitten edellisen kuvan oton jälkeen.
Joku esikko.
Toinen joku esikko ;)
Särkynyt sydänkään ei ottanut nokkiinsa jakamisesta vaan lykkää jo kukkanuppuja. Hieno juttu!
Kuukausimansikkakin jo lämpimällä seinustalla lykkää kukkiaan esiin lehvistön alta.
Ja ai ai tätä kukkarunsautta tuolla takapihalla. Noita tuoksunarsisseja mulla on aika paljonkin siellä sun täällä. Kestävät hyvin maljakossakin pitkään ja tuoksuvat hyvälle.
Pihajasmike tuossa vuohenjuurien takana. Leikkelen sitä vähän joka vuosi ettei kasva liian suureksi tuossa paikassa. Oksia sieltä sun täältä.
Aaaah !
Ja mikä kaunokainen tämäkin keijunkukka on lehdistään. Wau!
Rentukkako tää oli nimeltään....
Ja kukas se siellä pilkistää!
Sinikkaluumun ensimmäinen kukkakin oli auki.
Ja miten kaunis tämäkin helmihyasintti on.
Ketunleipääkin löytyy.
Etupihalle tullessa tämä kyyhky oli taas syömässä. Ilmeisesti kaveri on hautomassa.
Tämmösen reen isäntä toi tullessaan kun kävi kotonaan tuolla itärajalla yli 700 km:n päässä. Hänen isänsä on tämän tehnyt. Kysyi kyl heti (kuten yleensä) "mihin tämä laitetaan" ja " mis tätä sen aikaa säilytetään" kun kerroin sen tulevan sit vast talvella pihalle. Tai mistä sitä tietää vaikka jo kesäksikin siihen jotain kukkia laittaisin.... hmmm sopisko tällainen reki kesäksi pihalle?
Mut kaunis se on
Viimevuotisen terassin maalausta tai siis öljyämistä. Kaunis harmaa siitä tuli.
Ai niin mennääs takasin takapihalle. Siel on tollanen hiukan keskeneräinen pläntti. Keskellä kasvaa lumipallohortensia. Niitä on mulla kaksi mut tää toinen kasvoi vähän huonosti männyn vieressä et päätin sille tehdä oman paikan. Ja siinä on leikattua ruohoa sen juuressa jos joku jo kerkes miettimään tota vihreetä plänttiä. :)
Mut kyl puutarhan katselu on mieltä rentouttavaa. Ei siellä aina tarvi kykkiä. Täytyy myös nauttia aikaansaannoksistaan. Hmmm ja suunnitella lisää...
Hyviä "kykkimishetkiä" teille ja muistakaa välillä istahtaa ja ihailla aikaansaannoksianne omissa puutarhoissanne!

maanantai 22. joulukuuta 2014
Joulutonttu
Joulutonttu Tildan tapaan. Tonttu sai tulla jo laatikosta esille ja istua paraatipaikalle meidän olkkariin ja sai vielä valot yllensä.
Heh heh ja sit vielä kuvaa siitä tontun vierestä!! Vielä nukutaan olohuoneessa ja tavarat ovat sikin sokin. Mutta huomenna tiistaina varmaan jo päästään nukkumaan makuuhuoneeseen ja saa sit ruveta siirtää tavaroita omille paikoilleen ja kaappeihin.
Mut jotain pientä jouluista olen yrittänyt saada tänne sekasotkun keskelle.

lauantai 30. marraskuuta 2013
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Käsitöitä
Enpä ole pitkään aikaan mitään ommellut ompelukoneella. On pitkään aikaan jo pitänyt tehdä vahti tonne kasvihuoneeseen. Teinpä sit samaan syssyyn yhen patalapun kun joskus on tullut ostettua sitä vanua mitä sinne väliin laitetaan. Samasta kankaasta sit tein ku pelätin vaatteetkin.
Tänään onkin ollut vähän viileämpi päivä. Aamupäivän sateli vettäkin. Tänään onkin sit ollut sellanen sisähomma -päivä. Luulenpa et loppuillan istunkin sit telkkarin viereen ja otan kutimen käteen jos sais sitäkin työtä vähän eteenpäin.
Salamalla
Ja ilman salamaa
Kasvihuonevahti
Pihavahti

maanantai 25. maaliskuuta 2013
Tilda -pupu
Tein toisen Tilda -pupun toiselle kaveriksi. Lumienkeli sai väistyä tikkailta ja pupuset ja noidankin vielä laitoin lampaan viereen istumaan.
Tästä ja tästä pääset katsomaan joitakin Tilda aiheisia sivuja.
Vasemman puoleisella pupulla on ihan Tilda kankaasta tehty asu, muiden asu on kangas laatikoistani löytämiä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)