Sikses Kivoi

Sikses Kivoi

lauantai 5. lokakuuta 2013

Kesämuisteluja

Elokuun alussa käytiin siskon luona ja tehtiin sit porukalla retki lähistöllä olevalle kansallispuistoon. Oli kyl lämmin päivä kävellä siellä suolla. Onneksi ei mitkään öttiäiset kiusanneet.






Nää laulujoutsenet olivat matkan alussa. 




Arkoja olivat. Eivät kauaa kestäneet meidän seisoskelua polulla kun jo alkoivat nousta rannalle. Jätimme ne sit rauhaan ja jatkoimme matkaa.






Uimareitakin tapasimme. 




Pitkospuita pitkin siellä käveltiin. Osin näitä oli jo uusittukin. 




Varovasti piti vanhoilla osuuksilla kävellä ettei tällaisiin sit kompastuis. Välillä oli isompiakin koloja. Muutenkaan mun takana ei kukaan viitsinyt kävellä kun aina välillä pysähtelin ihastelemaan maisemia. Ja siskon perhe on käynyt täällä jo monesti et maisemat heille olivat tuttuja.







Reitin lopussa kiipesimme tällaiseen torniin. Korkeanpaikan kammoisena kumminkin uskaltauduin kiipeämään. 



Alaskin uskalsin katsoa. Mut olikohan se viisasta...



Sisko jäi alas.





Siskon 6v pojalle on tehty merirosvolaiva pihalle.



Ukki teki ruorin.



Jos haluat katsella kuvia isompana niin muistathan et klikkaamalla kuvaa se suurenee. ;)

2 kommenttia:

  1. Ihania suokuvia. Nyt ei taida olla enää hyttysiäkään, kun halla on jo käynyt visiitillä. Eli nyt olisi oiva hetki suoretkelle.

    VastaaPoista