Sikses Kivoi

Sikses Kivoi

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pilvinen sunnuntai

oli hyvä syy jäädä tänään vaihteeksi sisälle. Eilen olikin ihan kiva päivä ja olin ulkona tekemässä vaikka mitä ja silti jäi paljon kesken. Jatkoin kukkamaan reunuskivien laittamista ja jatkoin laattapolun tekemistä jonka aloitin viime vuonna kahden kukkamaan väliin. Toiseen päähän tulee kaariportti jonka isäntä saa tehdä (huom! saa tehdä! ) ja johon sitten laitan kasvamaan ainakin ruusupapua toiselle puolelle ehkä toisellekin puolelle jotain yksivuotista. 
Eilen myös ton teinikuopuksen kanssa risuja lykättiin silppurin läpi. Isompi kottikärryllinen tuli silppua. 
Kovasti vielä pihahommia olis kesken, ei muuten mut kun aina täytyy jotain uutta tehdä ja aloittaa. Onneks nyt ollaan molemmat isännän kanssa lomautuksella niin aikaa on tehdä. Ja täytyy käyttää tää aika nyt hyödyksi.
Ehkä taas yks työ tulee lisää kun huomasin kasvilavojen multia kääntäessä oikein syvältä että siellä on ilmeisesti läheisen kuusen juuria. Täytyy varmaan laittaa sinne alle jonkinlainen juurimatto. Imee ne juuret muuten kaikki vedet ja ravinteet pois mun kasveilta.
Mut tosiaan kun tänään on tollanen pilvinen, tuulinen päivä ni se sai sit jäämään mut tänään sisälle tekee vähän näitä sisähommiakin välillä. Katselin mm pari tallennettua puutarhaohjelmaa ja kudoin tietenkin samalla isälleni sukkia. Tein jo aikasemmin ihan yksväriset ja nyt tein sit vähän kirjavemmat. Tollasta yksväristä sukkaa on mukava kutoa samalla kun kattoo telkkaria mut tota kirjavaa ei niinkään ollut, piti välillä laskea montako riviä vielä tätä väriä ja jos oli muita lankoja siinä mukana niin niitä muistaa kiertää välillä ettei tule liian pitkiä lankajuoksuja sukan sisälle. 
Olen tässä kevään aikana kutonut myös itselleni lyhythihaisen neuleen puuvillalangasta. On mukava päällä. 
Tänään kans aloitin leikkelemään noita kahvipusseja, niistäkin tarttis tehdä kori, tarpeeseen. Pikkuhiljaa sit sitäkin. Nyt ne tarttis viel taitella, ommella, mitata montako ompelee yhteen ja montako tarvii vielä leikellä lisää. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa....






 



2 kommenttia:

  1. Välillä on hyvä tehdä sisähommiakin, joten ei haittaa, vaikka ulkona on viileää ja sateista. Kunhan sitä ei kestä viikkotolkulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja välillä katsella puutarhaohjelmia ja hakea niistä lisää inspistä ;)

      Poista