Sikses Kivoi

Sikses Kivoi

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kivikkopuutarhaa

No nyt on kivikkopuutarhani valmis. Eli on saanut hiekat ympärilleen ja hakkeen. Laattoja en ensisuunnitelmasta huolimatta ole kumminkaan tohon polulle asetellut. Voi se olla kiva noinkin. Täytyy vielä tässä kesän aikana suunnitella. Jonkun aikaa kun se on noin niin joko siihen sit alkaa jotain lisäillä tai jotain muutosta tehdä.

Kaunokainen siellä kukkii parhaillaan. Alppiasteri aloittaa kukintaansa.
Nää kuvat on otettu aamupäivällä jolloin siihen ei oikein vielä aurinko paista. Kuusen alaoksia karsittiin joitakin niin vähän paremmin auringonsäteet nyt sinne osuu. Mut jos sataa tihkuttaa niin kuivana siellä pysyy. Sit keskipäivällä  iltaan asti toi paikka on aika paahteinen.







Siellä taustalla kukkii paraikaa Atsalea Ruususen uni. Toivottavasti tykkää kasvaa tuolla ja ilahduttaa monena alkukesänä kauniilla kukinnallaan.
 


Kasvihuonee edessä näytti tältä muutama päivä sitten. Tuohon kaivonrenkaaseen istutin kesäkurpitsan. Kasvulavoissa mulla kasvaa mansikkaa, mangoldia, pinaattia ja salaattia.


Rastaat käyvät aina mylläämässä tota katetta niin et sitä on aina noilla rapuilla.
 


Tohon rinteeseen istutin lisää kuunliljoja. Kuunliljoja löytyi omalta pihalta. Seppelvarvut kestivät hyvin talvea ja ovatkin kasvaneet aika muhkeiksi pensaiksi tuossa rinteessä.
 



Kasvihuoneessa kasvaa kasvihuonekurkkua, neljä tomaattia ja kolme paprikaa. Itse en nyt kasvattanut yhtään tainta tänä vuonna. Kaikki on ostotaimia paitsi kaksi paprikaa sain ystävältä. Suippopaprikoita kaikki. Ostotaimessa onkin jo hyvät paprikan alut.
 


Lillin vahtipaikka rinteessä. Hyvät näkymät tästä tuonne toiselle kujalle. Voi sit haukkua niitä jos menee muita koiria.


4 kommenttia:

  1. Kivikkopuutarhasta tuli hieno. Muutenkin pihassasi on siistiä ja viihtyisän näköistä.

    VastaaPoista
  2. Vai siistiä...noo olen sit ilmeisesti hyvin ottanut kuvia ettei kaikki rikkaruohot näy ;D.
    Mut kiitos!

    VastaaPoista
  3. Nätti kivikko ja kyllä nuo bellikset on sitten ihania nappeja!

    VastaaPoista