Sikses Kivoi

Sikses Kivoi

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Jättiukonputki löytö

Tein tosiaan eilen löydön puutarhastani, jättiukonputkihan sieltä taas on innostunut kasvamaan. Vaikka sen pääkasvin olen jo toistakymmentävuotta sitten hävittänyt ja silloin tällöin löytyy vielä pieni taimi. Niinkuin nytkin löysin, vaikka aika isohan toi jo oli.


 Postailinkin jo aikaisemmin täällä tosta uuden kukkapenkin teosta vanhan omenapuun rungon juureen. Nyt istutin siihen muutaman pussin kesäkukkasiemeniä, hyvin ne ovat itäneet tossa.



En saanut vangittua kuvaan sitä hienoa tunnelmaa mitä tuolla kotkansiipisaniaisten juuressa oli.




Omenapuun juuristoaluekin sai peitteen ja katteen ja jo näyttää siistimmältä. Tuon pärekorin vuorasin multapussilla ja istutin köynnöskrassia ja punarevonhäntää.
 


Tän rodon joskus muutama vuosi sitten löysin tuolta lähimetsästä kun joku naapuri oli sen sinne kiikuttanut, siinä oli vain kaksi oksaa ja toisen oksan päässä oli lehtitupsu. Mut mulla se alkoi heti lykkäämään lehteä ja uusia varsia ja kukkiakin jo seuraavana vuonna. 
 

Söpö akileijan kukka



Lohikäärmebegonia, dragonbegonia vissiin nimeltään. Mielenkiinnolla odotan millaiseksi alkaa kehittymään.



Pelargoniat ovat vaan niin kauniita. Tän ostin puutarhalta.



Ja jos joku miettii millaisen köynnöksen haluaa niin suosittelen tällaista laikkuköynnöstä jos haluaa peittävän ja nopeasti kasvavan eikä ota nokkiinsa isostakaan leikkuusta (ainakaan tämä meidän) vaikka on leikattu ns. väärään aikaankin kun on sit tiputtanut sitä mahlaansakin.
 

4 kommenttia:

  1. Ihailin tuollaista laikkuköynnöstä erään tuttuni luona. Olen kuulemma saamassa itselleni sellaisen, joten odotan innolla.
    Saniaiset ovat suunnasta kuin suunnasta lumoavia. Lapsena leikittiin saniaismetsässä (oltiin silloin vähän eri kokoisia, joten metsältä tuntui).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hyvän tuoksuinenkin on, kukkii paraikaa.

      Poista
  2. Hienon löydön teit metsästä! Ihana akileija!

    VastaaPoista