Tos syksyn aikana on tullut kudottua sukkia jokunen pari vaan. Olen pitänyt hiukan taukoa välillä tosta kutomisesta noiden käsisärkyjen takia et jos vaikka se kutominen pahentaa sitä.
Näiden sukkien nimi on twist or not noiden kierteisten varsien takia.
Tän kantapään kutomisesta olen ennenkin postannut et kudon ensin kolme aina oikein ennenkuin alan kutomaan tota vahvennettua. Jotenkin tulee siistimpi ja helpommin ja selvemmin saa silmukat poimittua siitä reunasta.
Millään en vaan muista kenen blogista tän ohjeen luin...
Näihin sukkiin meni vähän langanloppuja.
Tän vuotinen kuusi koristeineen.
Ja kera tähden. Mulla oli vaan kultainen tähti koristelaatikossa, sellainen perinteinen, mutta kun kuusi on koristettu valkoisin, hopeisin ja punaisin koristein niin ei siihen sit kultaista tähteä sopinut laittaa. Kivan näköinen tämäkin tähti on.
Sikses Kivoi
lauantai 26. joulukuuta 2015
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
lauantai 19. joulukuuta 2015
Lumiukot valkoisista sukista
Jossain facebookin ryhmissä liikkui videonpätkä miten tehdä tällaiset lumiukot sukista. Näyttivät kivoilta ja helpolta ohjekin. Sit kun muistin ostaa kaupasta valkoiset sukat niin sit vain tekemään.
Ohjeessa oli silmät ja nenä tehty nuppineuloista. Niin myös itse tein. Helmiäkin siihen voi liimata.
Itse en sit huomannut kuvata tekoa et olisin voinut kuvallisen ohjeen laittaa mutta TÄSSÄ linkissä on hyvä kuvallinen ohje.
Mielikuvitusta käyttämällä tuosta saa vaikka tontunkin tehtyä kun käyttää erivärisiä sukkia.

torstai 17. joulukuuta 2015
Lapaset huovutettu
Aiemmassa postauksessani kerroikin kuvan kera Joki -langasta kudotuista lapasista. Silloin niitä ei oltu vielä huovutettu koneessa. Eli tässä kuvaa millaset sit tosta väristä tulivat.
Ja tässä vielä kuvaa ennen huovutusta.
Nyt on tullut taas niin paljon kudottua et täytyy pitää taukoa ja odotella et loma alkais joulun jälkeen niin kutoo sit taas. Kädet ovat olleet taas niin kipeät, sormet, ranteet. Mut tuskin ihan pelkästään kutomisesta ovat kipeäksi tulleet vaan tuo työ mitä teen niin on pelkkää puristelua ja painelua.Työpäivän jälkeen ei oikein kengännauhojakaan saa kiinni, ei oikein sormet enää taivu. Päivän aikanakin ovat niin kipeät et hammasta saa purra ettei koko aikaa valittais. Mut nyt kun jaksaisi vielä muutaman päivän töitä tehdä niin sit alkaa loma.
Mut kyl tuo kutominen sellasta koukuttavaa puuhaa on. Nytkin aina välillä katselee sinne lankakoriin päin ja miettii mistä langasta tekis mitäkin. Ja sit taas muistaa ai niin se tauko.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Huovutetut lapaset
Ainahan ostopäätöksen tekee lankojen värin suhteen miltä se kerä näyttää, millaisen värinen se on. Kuten tein tämän Joki-langankin suhteen.
Yleensä melkein aina haen langan pään sieltä sisältä ja jos on kirjavaa lankaa kuten tämä Joki on niin sitten ostan kaksi kerää ja kudon kummatkin lapaset/vanttuut omilta keriltään et tulis noin niinkuin samannäköiset. Joskus täytyy hiukan keriä lankaa et alkaisivat suunnilleen samoista kohtia sitä väriä. Tässä langassa piti keriä vähän enemmänkin kuin hiukan.
Ja tosiaan ostopäätöksen tein miltä lanka näytti ulospäin. Mutt olin yllättynyt että sitä päällilankaa olikin sit vain siinä kerän päällä eli tähän miesten kokoon melkein meni koko kerällinen. Hiukan jäi et ainakin peukalot saa kudottua melkein kokonaan ainakin.
No ei tuo varmaan haittaa et tota keltaistakin noin paljon kumminkin tosta kerästä löyty ja toisesta tosiaan vielä enemmän. Ehkä olis pitänyt hiukan kaivella tota kerää kaupassa. Mut eipä tullut mieleen ja onhan se sit erinäköinen huovutettuna. Josta kyllä laitan kuvaa sit myöhemmin.
Näitä on muuten kiva ja nopea kutoa. Isoilla puikoilla ja ei niin väliä jos virheitä tulee tai jää löysemmäksi nuo puikkojen välit kuten tossa kuvassakin näkyy jääneen. Kun huovuttaessa menee sit kaikki "piiloon"
Yhdet naisen kokoa olen just tässä tehnytkin ja ovat käteeni tosi kivat.
Novitan ohjeilla olen nämä tehnyt. Suosittelen jos et ole vielä tehnyt. Hyvin huopusivat koneessa. 40 asteessa tunnin verran parin pyyhkeen ja pesuaineen kera. Muovipussin laitoin sisälle kiinni hakaneuloilla. Voi huopua yhteen jollei pussia laita. Näin ainakin ohjeessa sanotaan.
Tossukoita olen joskus tehnyt jo poistuneesta langasta, huopuva vai mikä sen nimi olikaan...Novitan lanka kumminkin. Esim täältä voi katsoa kuvaa töppösistä joita tein joku vuosi sitten. Enemmänkin niitä tuli tehtyä mut kaikista ei näköjään kuvia ollutkaan.

torstai 3. joulukuuta 2015
seeprakakku
Tossa syksyllä jossain vaiheessa kokeilin leipoa tollasta seeprakakkua. Laitoin mustikasta nuo raidat. Hyväähän tuo oli ja helppo tehdä. Kivasti nuo raidat tulee kun vuorotellen kaataa tota täytettä. Ohjeen otin kinuskikissan sivuilta. Sieltäpä löytää jos jonkinlaista ohjetta.
Keskelle tuli vain enää noita pisaroita kun liian paljon kaadoin tota mustikkatäytettä tossa aluksi. Eikä tullut otettua kuvaa kokonaisesta kakusta kun sit oli jo kiire alkaa maistelemaan sitä.

maanantai 30. marraskuuta 2015
Mikä lie narukori
Joskus tilasin Juju -kirjakerhosta alennuksena tollasen käsityöpaketin josta sais tehtyä pari koria.
Tossa kun sairaslomalla olin niin tuli vähän siivottua paikkoja ja sattui sit toikin paketti käteen ja ajattelin sit sen toisen korin tehdä.
Ei kyllä ole mun mieleen mutta flikka mietti et hän vois ottaa ja tehdä siihen kaverilleen joululahjapaketin. No hyvä et tulis sit sekin kori pois nurkista tilaa viemästä.
Toi musta kehys on muovia. Ja tota narua jäi kyl aika paljon vaikka tekis vielä ton pienemmänkin korin niin silti sitä jää yli. Oli tollasta hiukan liukaspintaista tuo naru. Tossa viimisen korin pohjalla onkin lappu mikä oli tossa narukerässä kiinni et se on meriheinää jos nyt osasin sen nyt näin tarkastamatta suomentaa.

torstai 26. marraskuuta 2015
Alkuviikon talvisia maisemia
Viime viikonloppuna ja maanantaina satoi tänne meillekin paaaljon lunta. Hienot oli maisemat. Hetken sitä sit vaan kestikin. Eilen keskiviikkona ja tänään torstaina on satanut vettä ja tänään lumesta vain rippeet jäljellä. Ja metsässä vielä enemmän isompia lätäköitä joita Lillin kanssa ihmettelemme et mistä nää nyt kiertäisi.
Tää oli aika kiva kuva, niinkuin tossa männyssä olis jotkut jouluvalot.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Nojatuolille uusi päällinen
Mulla on ollut sellanen ikivanha nojatuoli jonka vanhan alkuperäisen päällisen on jonkun kissakin aikanaan kynsinyt. Jonkun aikaa olen miettinyt sille uutta päällistä ja kangaskaupan ikkunaa katsellessa osui silmään tuo raidallinen kangas ja sen sit halusin. Olin jo aikaisemmin tuolista noin mittoja ottanut. Et pääsin sit heti ostoksille.
Tällaisena se tuoli on sit meitä palvellut. Tai enemmänkin minua itseäni kuten kuvasta näkyy mun lankakorit ovat siinä vieressä. Tossa on hyvä istua ja katella telkkaria samalla kun kutoo.
Alla olevasta kuvasta näkyy hiukan sen päällikankaan huono kunto. No, onhan tossa tuolissa vähän muutakin vikaa, taitaa jousetkin olla huonot. Mutta sellanen kunnostus saa odottaa vielä.
Pojan vanhasta pussilakanasta piti ensin tehdä koeversio.
Melkein koko sunnuntaipäivä siinä sit menikin. Kun tarkkaan piti kokeilla ja taas käydä pari saumaa ompelemassa ja taas kokeilua. Mut hyvä siitä tuli.
Lattialla sit oli kaikki hujan hajan.
Telkkarikin oli väliaikasesti tuolin päällä kun tv-taso oli isännällä maalauksessa autotallissa.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Kransseja
Nuo suodatinpaperiruusukranssit ovat nyt olleet suosiossa varsinkin "näin sydämeeni joulun teen" -ryhmässä facebookissa. Joten itsekin sellainen sit piti väsätä. Kyllähän niitä leikkaa ja niittaa ja liimaakin mut se rypytysosa on aikaavievin. Ja kun taas tuntuu noita mun käsiä joku vaivaavan niin puutuu sormet välillä siihen hommaan.
Mut yhden tein itelleni ja siskollekin tein hänen pyynnöstään.
Tuo rusetti on kiinnitetty nuppineulalla et sen voi sit vaihtaa tarvittaessa.
On nuo silti kauniita. Jotkut värjää noita ruusuja osittain tai kokonaan. Tai laittaa valot ennen tai jälkeen ruusujen kiinnittämistä.
Pohjana tässä on styrox -rengas.
Tein sit vielä yhden tollasen kranssin vanhoista kirjansivuista. Nämä olen liimannut pahvista tehtyyn ympyrään. Varmuudeksi peitin sen pahvin vielä liimaamalla siihen samaisia sivuja kuin ruusutkin on et jos sieltä välistä jotain vaaleenpunaista pian pilkistäisi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)