Sikses Kivoi

Sikses Kivoi

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Siili pihassamme

Meille on muuttanut siili. Viime vuonna kesä-heinäkuun vaihteessa se ensin nähtiin. Enkä ole kyl tällä alueella nähnyt siiliä yli 17 vuoteen. 
Viime vuonna sille sit muutaman kerran ruokaakin annettiin. Ensisijaisestihan tähän aikaan siilin ruokaa on luonnosta saatava ruoka. Et mekin annettiin vain muutamana kertana et se tietäisi et meiltä sitä saa. Ja kyllä se kannatti kun tänä vuonna se taas tuli.
Jonkin aikaa ihmettelin koiran käytöstä kun se haisteli kovasti rappusten edustaa ja rappusten alle ja haukkuikin sinne välillä. Katsoinkin sinne joskus kun luulin että siellä on kissa ja joku kissa on käynyt pihalla et sitä se Lilli haistelee. Mut sit kun sitä koiran haukunta sinne rappusten alle toistui ja toistui niin ajattelin et joko koira on vinksahtanut tai sit siellä oikeesti on joku. Just siellä rappusten alla (betoniportaat) oli jonkinlainen kuivuneitten lehtien kasa ja kun hiukan yhtä pidempää keppiä sinne päin vei ja hiukan liikutteli lehtiä niin sieltä alkoi kuulumaan kova puksutus. Ja siitä sit totesimme et siilihän siellä asustaa. Ja olihan niitä kakkakikkareitakin köynnöksen juurella esim.
Pari kertaa ollaan se nyt vaan nähty iltasella ja annettu ruokaa tuonne kuusiaidan vierenn kuten viimevuonnakin. Ja seurailtu et se vielä koiran haukunnasta piittaamatta asustaa siellä rappusten alla. 

Siili kiikarissa -sivuilla on hyvää tietoa siileistä kotipihalla.

Nämä kuvat on viime vuonna otettuja.




5 kommenttia:

  1. Todella kiva juttu:) Siilit ovat niin harvassa nykyisin.

    VastaaPoista
  2. No niinpä! Syksyllä täytyy varmaan sille viedä enemmän lehtiä tonne rappusten alle ja jotain muutakin et jos vaikka talvehtiskin siellä. Ja tiedä vaikka olis talvehtinutkin.

    VastaaPoista
  3. Siilit on vaan yksinkertaisesti niin söpöjä! Minäki ottasin tänne meille heti ja vaikka usiamman.

    VastaaPoista
  4. Moneen vuoteen en ole nähnyt siiliä, harmi sillä ne ovat hauskoja seurattavia :-)

    VastaaPoista
  5. Minäkin haaveilen että siili,tai parikin muuttaisi meidän pihaan. Aitan taakse jätetään puuta ja lehtikasoja. Mutta vielä ei ole näkynyt. Oravanpoikaset kyllä vipeltää senkin edestä. Ihana kaveri teillä.

    VastaaPoista